Mikä tulee olemaan Googlen rooli IP-tv:ssä?

Reutersin uutisen mukaan Googlen tv-teknologiajohtaja Vincent Dureau on sanonut kaapeli-tv-konferensissa Amsterdamissa, että Googlen tai Internetin kapasiteetti ei riitä riittävän laadukkaan videokuvan välittämiseen kuluttajalle. Kaistankulutuksen kasvun kanssa kamppailevat Internet-operaattorit ovat olleet lausunnosta mielissään. Saman uutisen mukaan Google keskittyisi yhteistyöhön kaapeli-tv-operaattoreiden kanssa ja tarjoamaan videosisällön hakupalveluja.

Teknologiakolumnisti Om Malikin mukaan Googlen edustaja on jo perunut Dureaun puheita ja sanonut, että ne on irrotettu asiayhteydestään ja kyse olikin sisällön siirtämisestä Googlen infrastruktuurista kuluttajan kaapeli-tv-vastaanottimeen.

Mikä on asian totuus? Edellistä vaihtoehtoa puoltaa se, että Googlen vahvinta osaamisaluetta on tiedon jäsentäminen ja löytäminen ja tämän toiminnan kaupallistaminen. Jälkimmäistä taas se, että Google on ostanut 1,65 miljardilla dollarilla YouTuben sekä hankkinut suuren määrän kuitupohjaista tiedonsiirtokapasiteettia ja lisännyt laitteistoaan.

Esitän oman ennusteeni: Google kehittää YouTuben sisällöstä ja brandista videopalvelujen de facto -hakujärjestelmän. Samalla se rakentaa teknologiainfrastruktuurinsa niin vahvaksi, että se pystyy olemaan ensimmäinen toimija joka tarjoaa laadukasta ja sisällöltään hallittavaa IP-tv:tä kansainvälisesti kuluttajille heti kun loppukäyttäjien Internet-yhteys ja Internet-palveluntarjoajien verkko sen pystyvät välittämään, mikä väistämättä tulee tapahtumaan yhteysnopeuksien kasvun myötä. Siihen voi mennä viisi tai kymmenen vuotta ja matkan varrelle voidaan tarvita kaapeli-tv-operaattoreita avuksi Googlen brandinrakentamisessa, mutta kun teknologiset edellytykset asialle ovat arkipäivää, Google dominoi IP-tv:tä samalla tavalla kuin sen nyt dominoi Internetin hakupalveluja.

Bill Gates ennustaa teknologisesti samansuuntaisia ajatuksia väittäessään että nykyisen kaltainen tv kuolee viiden vuoden sisällä. Microsoft on kuitenkin valinnut eri linjan kuin Google. Microsoft on liittoutunut jossain määrin amerikkalaiskeskeisesti ison tv-sisällöntuottajan (NBC) kanssa. Google panostaa siihen, mitä nyt kutsutaan termillä Web 2.0 eli kuluttajien omaan sisällöntuotantoon. Molemmilla toimijoilla on varmasti resursseja tarvittavaan teknologiaan. Kumpi tapa tarjoaisi kansainväliselle kuluttajalle enemmän? Minä laittaisin rahani likoon Googlen puolesta.

Jätä kommentti